tiistai 23. joulukuuta 2014

Viisikko, osa 5 - Wiin joulukuulumisia

Viisikon matkaa on blogissa seurailtu jo pidemmän aikaa; osassa 4 päädyttiin Wiin ja Gameboyn kodinetsinnän aloittamiseen. Uudet kodit löytyivätkin lokakuun lopulla, ja mukavia jouluterveisiä lähettelee tässä Wiin perhe!


"Pikku Wiin eli Fiian elämä uudessa kodissa on alkanut oikein hyvin. Kissaneiti on aivan valloittava ja ihana! Aida ja Fiia tulevat erittäin hyvin toimeen, leikkivät ja painivat kovasti yhdessä. Iltaisin on mahtava ralli ja juoksu ympäri kotia ja kiipeilypuut ovat kovassa käytössä ja niitä juostaan ylös ja alas katonrajaan asti. Kömpelyydestä ei ole tietoakaan.


Fiia on erittäin luonteikas, vilkas, leikkisä ja kekseliäs. Hän ei tarvitse hienoja leluja vaan keksii itse mistä "ilo irtoaa", kuten esim. kynä ja sen vierittäminen lattialla tai pullon korkki on oikein kiva, ja sen kanssa aikaa kuluu jopa tunti iltaisin. Myös pallon pyörittäminen ja sen perässä juokseminen on mielekästä puuhaa.


Neiti on tietenkin kasvanut ja "pyöreys" on hävinnyt, ja tämä kissa on myös oikea kaunotar. Se mikä ei ole muuttunut, on ruokahalu. Aina jääkaapin ovea avatessa Fiia juoksee jalkojen juureen, puskee ja pomppii ja on sitä mieltä, että "joo syödään vaan!", vaikka olisi juuri nauttinut ateriansa.


Fiia on oikea kehruukone ja ihmisläheinen kissa. Iltaisin neiti hakeutuu aina syliin kehräämään ja hakemaan huomiota, rapsutuksia ja kehuja. Sekä Aida että Fiia ovat kaikessa mukana, kuten ruoanlaitossa, tiskauksessa, lattianpesussa jne. Kaikki kolme "pölypalloa" - Fiia, Aida ja Tiitus-koira - nukkuvat ihmisten kanssa ja kilpailua käydään aamuyöstä kainalopaikasta.


Kaikki on mennyt alusta asti todella hyvin ja kissa on ollut terve ja terhakka. Fiia on sopeutunut hyvin ja ottanut myös paikkansa uudessa kodissa. Koska kaikki uusi kiinnostaa ja aktiviteettia pitää olla, suunnitteilla on kissaneideille agilityä ensi vuoden puolella."


maanantai 15. joulukuuta 2014

Vieraskynä: Sheela-neidin tarina

Ajattelin kertoa teille Sheela-neidin tarinan. Maaliskuussa 2008 Sheela-koira saapui perheeseemme kotihoidosta. Neiti asui ennen meille tuloa pariskunnalla ja oli kokenut kovia elämänsä alkutaipaleella. Kaikki uusi oli pelottavaa ja neiti olikin hyvin arka. Alkoi pitkä yhteinen haastava tie kerätessä joka päivä rohkeutta ja luottamusta.

Sheela tarhalla.


Alkuun olikin jännittävää ja joka päivä opittiin uusia asioita. Kun kolme viikkoa oli kulunut Sheelan saapumisesta, uskalsimme lähteä eläinlääkärille. Eläinlääkäri steriloi Sheelan ja samalla löytyikin pitkälle kehittynyt kohtukasvain, jonka onneksi pystyi leikkaamaan, ja neiti toipuikin leikkauksesta erinomaisesti.


Kun luottamusta oli saatu lisää, aloitimme yhdessä koirakoulun. Kaikki oli siellä uutta, mutta sen kokeminen muutti paljon Sheelaa. Rohkeutta tuli paljon lisää ja tutustuimme muihin koiriin. Minun ja neidin luottamus kasvoi kertaheitolla ja opimmekin yhdessä uusia hienoja temppuja. Kävimme koirakoulussa reilun vuoden verran, jonka jälkeen huomasimme pärjäävämme ilman. Olemme käyneet kaikissa mahdollisissa paikoissa, missä on ollut paljon ihmisiä ja melua, minkä ansiosta neiti on nähnyt ja kuullut erilaisia asioita. Kesäisin olemme viettäneet lomaa mökillä ja nauttineet luonnosta. Sheela on saanut parhaan koirakaverin mökin naapurikoirasta ja oppinut uimaan.


Vuonna 2012 perhe kasvoi Nipsu-kissalla ja Sheelasta ja Nipsusta tulikin erottomattomat. Peti jaettiin yhdessä ja siinä nukuttiin somasti vieretysten. Perhe kasvoi tänä vuonna (2014) lisää. Uutena tulokkaana saapui toinen rescue-koira Tofi. Poitsu onkin vasta 8 kk ikäinen. Sheela ja Nipsu hyväksyivät heti uuden tulokkaan. Sheela onkin ollut mitä mainioin opettaja pennulle. Tofikin on arkajalka, kuten Sheela oli alkuaikoina. Mutta yhdessä teemme töitä arkuuden eteen ja pennulla onkin mitä parhain koirakaveri turvanaan.


Sheela rakastaa lapsia yli kaiken ja hänellä onkin monta pientä ihailijaa. Lisäksi käymme säännöllisesti vierailulla mummin luona palvelutalossa, missä Sheela nauttii kyläillä. Neiti saa vanhuksilta ja hoitajilta huomiota ja ihailua.

En voisi näin omistajana toivoa parempia koiria. Sheela on ollut elämässäni pian 7 vuotta ja kasvu arasta koirasta reippaaksi on ollut aivan uskomaton kokea. Kaikki tutut ovat olleet ihmeissään siitä, miten Sheela voi olla sama koira, joka minulle tuli pienenä arkajalkana.


Näin lopuksi voin kertoa, että kun yhdessä käymme lenkillä, koirat saavat usein huomioita ja ihailua. Sheela ja Tofi ovatkin varsinaisia hurmureita. :)

Entinen arkajalka nauttii nyt täysin siemauksin eläkepäivistään kavereiden kanssa ja on ikäisekseen vielä erittäin ketterässä kunnossa. Silmiin on tullut aika paha kaihi, joten sokeus iän myötä pahenee, mutta se ei menoa haittaa.



Yst.terv Tanja






tiistai 9. joulukuuta 2014

Pikkuneiti B

Arvaatkaapas mitä. Rekku Rescuen tädit pyysivät minua kirjoittamaan tänne Rekkublogiin. Mami opetti, että ensin pitää esittäytyä. Minä olen siis Bella, 2,5 vuotta. Olen kotoisin Virosta ja tulin omaan kotiin mamin luokse noin kaksi vuotta sitten. Rotuja minussa on kuulemma vaikka mitä. Mutta mami sanoi, että parempi saada monta rotua samassa paketissa. Kuulemma jotain terrieriä minussa ainakin on. Mene ja tiedä.
Terve Kaverit!
Asun Helsingissä mamin kanssa. Meillä on täällä lähellä sellainen koirapuisto, missä me aina kavereiden kanssa hengaillaan. Tosin mami sanoo, että mua ei kannata sinne viedä, kun kerään vain käpyjä ja kaivan kuoppia. Mutta jonkunhan se on pidettävä puisto siistinä, varsinkin jos oravat niitä käpyjä koko ajan pudottavat. Itseasiassa meillä on tosi kiva kaveriporukka siellä puistossa. Siellä on esimerkikiksi semmoinen pieni Paavo-mäyräkoira, jonka mä olen opettanut kanssa hautaamaan käpyjä. Oppivainen kaveri!

Paavo ja käpy
Ei yksi vaan kaksi käpyä











 
Operaatio hautaaminen
Jos en ole hengailemassa koirapuistossa, olen todennäköisesti palloa pelaamassa. Tossa meidän lähellä on iso lauma poikia ja ne juoksee aina porukalla sen pallon perässä. Mutta mami ei koskaan päästä mua mukaan. Jäisin kuulemma jalkoihin, kun pojat pelaa. En usko! Hakisin pallon paljon nopeammin kun yksikään niistä pojista. No kyllä mä sinne vielä pääsen kokeilemaan...

Malliesimerkki pallon kuljetuksesta
Mun lempilelu on Aapo. Sitä mä kyllä ihmettelen kun mami sanoo, että meillä pitää olla kasa Aapoja, kun ne kuulemma aina hajoaa. Onneksi mami on hommannut meille kunnon varaston Aapoja, koska niitä on aina niin kiva retuuttaa.
Kasa Aapoja
Mun Aapo!












Koska tämä nyt kuitenkin on Rescue blogi, ajattelin tähän loppuun kertoa muutaman kätevän pikkukoiran survival-vinkin. Ensinnäkin kaverit opetelkaa kunnolla näyttämään loukkaantuneelta. Jos vaikka mamilla ei ole aikaa leikkiä, kun sen pitää siivota, niin maailman surkein pieni naamataulu aiheuttaa varmasti huonoa omaatuntoa. Sitten ruuan kerjääminen. Mamilla on aina ylimääräistä ruokaa. Mutta jos sitä haluaa, täytyy näyttää hirveän söpöltä ja suloiselta. Treenatkaa ilmeitä ja kokeilkaa mitkä toimii parhaiten. Lopputulos kannattaa varmasti.

Kukaan ei leiki pienen koiran kanssa
Köhöm sitä ruokaa voisi antaa tännekin...


















Nyt joulun alla me ollaan aloitettu jo joululahjojen paketointi. Siinä on kiva auttaa. Osaan hyvin repiä paperia ja tunkea kuonoani kuulemma joka paikkaan. Mami tykkää hirveästi kun autan!

Kun syö luuta lahjapaperin päällä se ei ainakaan katoa
 Ei muuta kuin hauskaa joulua koko 
Rekku porukalle!

Terveisin Bella

maanantai 1. joulukuuta 2014

Kummikissat Runo & Virke kotia etsimässä

Kummikissat Runo ja Virke ovat päässeet hoitonsa suhteen niin pitkälle, että kaksikolle on vihdoin ajankohtaista aloittaa ikioman kodin etsiminen. Parhautta olisi yhteinen koti, sillä molemmat silminnähden nauttivat toistensa kanssa peuhaamisesta ja Runo on tottunut pentunsa erikoisuuteen pienestä pitäen. Mikä Virkkeellä oleva pikkuaivojen kehityshäiriö sitten oikein onkaan?





Cerebellar hypoplasia eli pikkuaivojen kehityshäiriö on neurologinen tila, jossa motoriikasta vastaavat pikkuaivot jäävät alikehittyneiksi. Kehityshäiriö voi johtua esim. bakteeri- tai virusinfektiosta, myrkytyksestä, aliravitsemuksesta tai fyysisestä vammautumisesta sikiöaikana. Häiriön yleisiä tunnusmerkkejä ovat tasapaino-ongelmat ja/tai lihasten vapina. Liikkeiden koordinointi on hankalampaa kuin normaalisti, oireilu voi lisääntyä innostuessa ja se usein helpottuu levossa. Tila ei ole etenevä tai tarttuva eikä se vaikuta eliniänodotteeseen tai terveyteen. CH:n oireet voivat olla vaihtelevia lievästä hyvin merkittäviin motorisen koordinoinnin vaikeuksiin. Mikäli tasapaino on niin huono että se estää turvallisen liikkumisen ja kissan normaalin elämän, on luopumista harkittava.



Virkkeen tila on hyvin lievästä päästä eikä sillä ole vaikutusta kissan elämänlaatuun. Se on itse tottunut tilaansa pienestä pitäen ja kaikki välttämättömät päivittäiset toimet sujuvat siltä normaalisti. Pentuajan kehitys on ollut hieman normaalia hitaampaa: ympäristön havainnoimisessa, liikkeellelähdössä ja kiinteään ruokaan totuttamisessa meni pidempään, kuin yleensä. Painonkehitys ja kasvu ovat olleet myös hitaampia, mutta nyt yli 4 kk iässä Virke on ehkä normaalin, luovutusikäisen pennun kokoinen. Pikkuinen on kuitenkin riemukas ja reipas pieni touhupakkaus, joka valloittaa kaikkien näkemiensä ihmisten sydämet. Muutamia asioita on erityiskissan kanssa kuitenkin hyvä ottaa huomioon - isoja, kattoon asti ulottuvia kiipeilypuita olisi hyvä välttää turvallisuussyistä, lisäksi toisinaan hieman haparoivat askeleet liukuvat kovilla lattiapinnoilla helpommin ja matot lattioilla tekevätkin liikkumisesta sujuvampaa.





















Runon huonossa kunnossa olleista hampaista löytyi paljon korjattavaa, poistoon nimittäin meni peräti viisi hammasta, joista yksi oli iso yläkulmahammas. Hampaanpoiston jälkeen Runo sai 5 päivän antibioottikuurin ja sen antamisessa koeteltiin kyllä luottamusta kotihoitajaa kohtaan. Vaikka Runo muuten onkin helposti käsiteltävä, niin suuhun kajoaminen ei ollut ollenkaan mukavaa hommaa. Toipuminen meni kuitenkin hyvin ja Runo pystyy edelleen käyttämään purukalustoaan siinä, missä muutkin kissat. Kulmahampaan poistosta Runolle jäi kuitenkin uusi, hölmömpi ilme, sillä ylähuuli näyttää löytäneen lepuutuspaikkansa jäljellä olevan alakulmahampaan päältä ;)



Viime viikolla kaksikko kävi yhtä aikaa steriloinnissa, kun Virkekin painoi viimein tarpeeksi leikkausta varten. Nukutuksesta heräillessä Virke kuulemma oli huojunut melkoisesti ja saikin erikoishuomiota heräilemällä hoitajan sylissä. Runon hampaita tulee vielä hieman tarkkailla, jos jäljelle jäänyt alakulmahammas hiertää pahasti ylähuulta niin hammasta täytyy hieman lyhentää. Kuluja tähän pieneen perheeseen on mennyt huomattavasti normaalia enemmän.

Runon ja Virkkeen löydät nyt sivuiltamme koteja etsivistä. Toivottavasti kaksikolle löytyy ihana, oma koti, joka vaikka kertoilisi pienen perheen kuulumisia joskus jatkossakin.


Auta tätä kissakaksikkoa osallistumalla kummikissakeräykseen: FI09 5780 3820 0828 72 
viitenumero: 5089
Kiitos avustasi!

Rekku Rescue ry:lle on myönnetty keräyslupa POL-2014-10502 ajalle 1.1.2015-31.12.2016 koko maahan Ahvenanmaata lukuun ottamatta.



keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Matka Haapsalun ja Tallinnan löytöeläintarhoilla 15.-16.11.2014


Matkani starttasi varhain lauantaiaamuna. Tarkoituksena oli viedä lahjoituksia Haapsalun syrjäiselle tarhalle, sekä tutustua Tallinnan tarhalla asustaviin kotia etsiviin koiriin.

Haapsalun tarha sijaitsee noin puolentoista tunnin ajomatkan päässä Tallinnasta. Saapuessani tarhalle, portit olivat kuitenkin lukittuina.





















Pikainen puhelinsoitto tarhan johtajalle paljasti, että tarhan johtaja oli asioilla Tallinnassa. Onneksi hänen vaimonsa ystävällisesti lupautui saapumaan paikalle ja sain luovutettua kissanhiekkaa, -ruokaa, peitteitä sekä siivoustarvikkeita tarhalle.



Viron mediassa on ollut paljon keskustelua Haapsalun tarhan oloista. Resurssipulan takia ei eläimiä leikata eikä tarhalla ole karanteeniosastoa. Rekku Rescue ry:n toiveena on aloittaa yhteistyö, jonka kautta pyrittäisiin leikkauttamaan kaikki tarhalta kotiutuvat eläimet sekä yleisesti kehittämään tarhan oloja. Tällä hetkellä Haapsalun tarhalla ei ollut yhtään koiraa. Paikallisen mielipiteen mukaan tämä johtuu juuri resurssipulasta ja erillisen koirarankkurin puutteesta. Tarhan kissat olivat hyvin ystävällisiä ja sosiaalisia.



Tallinnan tarhan olot ovat huomattavasti kehittyneemmät ja tarhalla vieraileekin paljon vapaaehtoisia työntekijöitä lenkittämässä koiria ja leikkimässä kissojen kanssa. Tallinnan tarhalla on oikeastaan vain se ongelma, että tällä hetkellä tarha on aivan täynnä. Tällä hetkellä tarhalla on yli sata koiraa!





















Vietin päivän tarhalla ja tutustuin potentiaalisiin kotia etsiviin koiriin. Tapasinkin hyvin mielenkiintoisen ja hellyyttävän joukon pieniä koiria. Tämä joukko oli huostaanotettu huonoista oloista, asunnosta josta koirat eivät olleet ikinä päässeet edes lenkille. Koirilla ei ollut muita ihmiskontakteja kuin omistajansa. Silti nämä koirat osasivat yllättää. Koirat olivat toki ujoja, mutta suurin osa tuli heti haistelemaan ja pyytämään herkkupaloja. Tästä joukosta neljä koiraa etsivät nyt koteja Rekku Rescue ry:n kautta. Mikäli koet, että sinulla olisi resursseja tarjota tälläiselle kovia kokeneelle, mutta reippaalle pienelle koiralle koti, otathan yhteyttä.









Mukana Suomeen pääsi oman kodin löytänyt Filippa-koira


sekä kotihoitoon omaa kotia odottamaan saapunut Tim-koira. Timiin pääset tutustumaan täältä: http://rekkurescue.com/elain.php?id=6599.









tiistai 18. marraskuuta 2014

Viiru-emo ja pennut



Kirsurantaan saapui Vampulasta 4.9.2014 kesy Viiru-neiti, joka oli viimeisillään tiineenä. Arvelimme Viirun olevan edelliskesän pentu itsekin, eli reilun vuoden ikäinen ja luultavasti kyseessä oli sen ensimäinen raskaus. 



Viiru on pieni kissa, joten näytti huimalta, kuinka pullea hän oli vatsansa kanssa. Viirun omistaja oli kuollut, joten Viiru oli jäänyt kodittomaksi. Viirulla oli paha korvapunkki, jonka saimme hoidettua pois. Jännittyneenä odotimme joka päivä, milloin synnytys alkaa. Eräänä sunnuntai-iltana huomasimme selvästi, kuinka Viirun vatsa oli laskeutunut ja arvelimme synnytyksen olevan tosi lähellä. Maanantaiaamuna kukonlaulun aikaan hiippailimme katsomaan tilannetta ja voi, siellä oli synnytys käynnissä. 15.9.2014 Viiru synnytti ilman komplikaatioita 6 pientä pentua. Sain istua vieressä hipi hiljaa ja seurata että kaikki sujui hyvin. Elämäni hienoimpia kokemuksia oli seurata urhean emon synnytystä. 





Viiru on alusta saakka ollut todella hyvä ja huolehtiva emo. Meillä on sanaton keskinäinen luottamus ja sillä aikaa, kun minä vahdin pentuja, Viiru kipaisee syömään ja vessaan. Tosin alussa oli vaihe, jolloin mamma ei malttanut lähteä pesästä pentujen luota ja syötin häntä petiin. 


Pennut ovat kasvaneet tasaista tahtia ja voivat silminnähden mainiosti. Viirukin saa jo omaa aikaa ja voi käydä ottamassa pienet unet rottinkituolissa.Teimme pienen pentuaitauksen, etteivät pennut karkaa, koska ne ovat jo oppineet vaappuvin askelin kävelemään ja tutkivat omaa huonettaan.


Yksi pennuista on kovin rohkea ja kovaääninen. Heti kun mamma karkaa silmistä, se alkaa huutamaan suurella äänellä ja kutsuu emoa takaisin. Viirulla näyttää maitoa riittävän ja hän on ahkera hoivaamaan ja pesemään vauvojaan. Lisäruokaa ei ole tarvittu ja näiden pienten kohdalla on tähän saakka päästy "helpolla", jos niin voi sanoa.






keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Pakastinpennut


Emo nimeltään Rouva saapui meille hoitoon, kun pikkuiset pennut olivat vain 4 päivän ikäisiä piiperöitä. Emo oli ollut lähinnä ulkokissana ja synnyttänyt pienokaiset käyttämättömään pakastimeen erään mummun autotalliin. Huomasimme hyvin pian, että emo oli kovin vaisu eikä se ollut lainkaan äidillinen.  Oli aika lähteä käymään lääkärissä. Siellä todettiin emolla olevan paha märkäkohtu, jota varten se sai lääkekuurin.



Vaiva ei alkanut helpottamaan ja menimme pian uudelleen lääkäriin, jotta emon kohtu voitaisiin poistaa tulehduksen hiukan laannuttua. Saimme mukaamme "rakkaushormonia", jota emolle pistettiin lihakseen. Tarkoitus oli saada äidinvaistot heräämään ja maidontuotanto lisääntymään. Pennut punnittiin säännöllisesti ja pian huomasimme, että ne eivät kasva tarpeeksi, koska emo ei ollut voimissaan. Siispä aloitimme letkuruokinnan, joka sujuikin jopa näin aloittelijalta melko vaivattomasti. Kahden tunnin välein annoimme äidinmaidonkorviketta ja tuntui, että elämä oli pelkkää kellon kyttäämistä ja pentujen ruokintaa. Mutta painot alkoivat nousemaan hienosti ja pennut näyttivät virkeiltä ja terveiltä.





Vähitellen siirryimme 4 tunnin välein annettavaan maitoannokseen. Noin kuukauden ikäiset pennut olivat jo oikein reippaita. Ne alkoivat opetella syömään vauvapateeta ja maitoruokinta onnistui ruiskulla oikein mallikkaasti. On ollut valtavan ihanaa seurata pentujen kehitystä. Pennut oppivat hörppimään korviketta myös tassilta. Tosin siellä myös käytiin välillä hiukan "kahlaamassa" ja pikkuiset olivat yltä päältä maidossa.




Emo ei kuntoutunut lääkekuureista huolimatta koko aikana. Surullisena lisänä hän sai ylähengitystieinfektion, joka vei voimat niin, ettei ruoka enää maittanut eikä emo jaksanut paljon liikkuakkaan. Tilanne oli surullinen myös siksi, että jouduimme seuraamaan, miten pienet kuukauden vanhat pennut kävivät pesemässä ja hoivaamassa äitiä, vaikka tilanteen piti olla aivan päinvastainen. Emo vietiin 6.10.2014 lääkäriin ja muuta vaihtoehtoa ei enää ollut, kuin eutanasia. Emolla oli lääkärin mukaan myös sisäelimissä jotakin pahasti vialla. Pienet pennut jäivät orvoiksi, mutta onneksi heillä oli seuraa toisistaan ja ne olivat tottuneet ihmisen käsittelyyn todella hienosti. Siellä pienet ovat vastassa joka kerta häkin ovella rivissä, kun kuulevat tutun ihmisen äänen ja huutelevat, että pian sitä maitoa tänne. <3