perjantai 11. huhtikuuta 2014

Matkailua Tallinnassa ja Pärnussa 30.-31.3.2014

Ennen matkaa oli jo jännitystä ilmassa! Ehdimmekö matkaan ajoissa, sillä kelloja siirretiin tunti eteenpäin. Herättääkö kello ajoissa? Jos olisin luottanut oman puhelimeni herätykseen, niin luultavasti matka olisi jäänyt tekemättä. Herätys soi juuri silloin, kun käännyimme kotiportista tielle. Autoon emme tällä kertaa pakanneet lahjoituksia Viron tarhoille, koska siellä on tilanne ruuan suhteen hyvä. Matkassamme lähti neljä kissaa, jotka saivat hoitopaikan Helsingistä.

Olimme sopineet treffit Annelin kanssa Länsisatamaan yhdeksäksi kissojen luovutusta varten ja siellähän Anneli jo odottelikin ajoissa. Jostain syystä sataman liikennejärjestelyt muuttuvat joka kerta, joten ajelimme vähän harhaan ja päin kiellettyä ajosuuntaa. Mutta ystävällinen poliisi totesi Petrin olevan vaan eksyksissaä ja HARJAVALTALAINEN, niin ei hätää! Anneli vielä totesi, että tässä on tällainen eläinsuojelukyyti menossa, niin saimme jatkaa matkaa laivaan.

Päivä Tallinnassa oli kaunis ja suuntasimme heti tarhalle, jossa olikin piha ja tien vieret täynnä autoja, koska viikonloppuna paikalliset käyvät ulkoiluttamassa koiria. Menimme tutustumaan koiriin ja piipahdin myös kissapuolella. Kissojen pääväri näytti olevan se tuttu ja turvallinen musta-valkoinen. Oli toki joukkoon eksynyt muutama raidallinen sekä harmaa.

Koirien kanssa vierähti muutama tovi. Yksi koira oli taas ylitse muiden, Aira-tyttönen. Mustat koirat ovat vieneet sydämeni. Aira on lievästi ylipainoinen, mutta elämäniloinen tyttö. Kyllä hän muutaman juoksuaskeleenkin otti, kun oli oikein mukavaa. Aira odottaa uutta kotia tarhalla ja jos sellaisen haluat hänelle tarjota, niin kilkauttele varaajalle: http://rekkurescue.com/elain.php?id=6491.

Tarha tarjosi myös pentuenergiaa. Yök, koiranpentuja. Kuka sellaisen haluaa, ylisöpö pentu joka pissaa ja kakkaa, mutta ennen kaikkea on söpö. Ulkoaitauksessa oli pentuja ulkoilemassa ja leikkimässä. Onneksi minä olen päässyt jo sellaisesta ohitse.

Matkamme jatkui Pärnuun, josta meille oli varattu hotellihuone. Pärnussa oli tarkoitus käydä kaupassa, ja suunnatonta ihmetystä herätti, etteikö niin isossa kaupungissa ole kun yksi pieni Rimi. Ajelimme ympäriinsä ja aloin jo huolestua, ettenkö ollenkaan pääse ”shoppailemaan”, kunnes silmieni eteen avautui HyperSuper-market. Pieni ostoskierros, josta matkaan tarttui koirille namupaloja sekä muksuille tuliaisia. Hotelliin oli juuri saapunut joukko suomalaisia turisteja, joten sulauduimme joukkoon tummaan. Olimme kuin omiemme joukossa, keski-ikä oli 75 vuotta. Rollaattorit kolisivat pitkin käytäviä ja hissejä, kun ihmiset hakivat huoneitaan ja varasivat hoitoja.

Aamun koittaessa haimme Pärnun tarhalta matkaamme kaksi Suomesta kodin saanutta kissaa, Malliksen ja Bauhofin. Seuraava määränpää oli Tallinnan tarha, jossa vilkaisu vielä koiriin ja melkein vuoden kotia odottaneen Maxsi-koiran kotimatka alkoi. Suomen tullissa odotimme, että meidät olisi tarkistettu, sillä kaikki paperit olivat kunnossa. Kaikki oli laitettu siististi valmiiksi ojennettavaksi tullimiehelle (traces-paperit, eläinten passit, kuljettajalupa jne), mutta ei meitä pysäytetty. Moni luultavasti huokaisee helpotuksesta kun ajaa tullin ohi pysähtymättä, mutta meidän on helppo mennä, kun tietää kaiken olevan kunnossa.

Kissojen luovutus Marian sairaalalla oli vauhdikkaasti ohi: kissat omistajien bokseihin, passien läpikäyminen, sirujen tarkistaminen ja muutama perusasia, hyvän kotimatkan toivotus se oli siinä. Meidän kotimatkamme alkoi Maxsi kyydissä. Maxsin piti tulla ainoastaan yhdeksi yöksi, mutta mutta…. se onkin sitten toinen tarina.

Kotona oli kaikki hyvin, täällä oli omasta laumasta huolehtinut lapset ja anoppi, kyllä kotiin on aina mukava palata.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti