maanantai 11. elokuuta 2014

Pinupia, kissankarvoja ja hännänhuiskutuksia

En epäröinyt hetkeäkään, kun minut pyydettiin valokuvaajaksi Pinup-henkiselle eläinkalenterille. Ilolla otin vastaan kuvauskeikan, joka taatusti olisi erilainen kuin mitkään aiemmat kuvaukseni, joita harrastusmielessä olen tehnyt. Ja se, että pääsin kuvaamaan hyväntekeväisyyskalenteria hätää kärsivien eläinten hyväksi oli erittäin hyvä syy viettää kaksi kesälomapäivää kuvaushommissa. 


Kuvaukset olivat helteisen heinäkuun lauantaina ja sunnuntaina, onneksi kuitenkin sisätiloissa. Meikkaaja, kampaaja, stailaaja ja assistentti tekivät mahtavaa työtä ja kuvattavat - niin tytöt kuin koirat ja kissatkin - olivat upean näköisiä. Irtoripsiä, piikkikorkokenkiä, korkkiruuvikiharoita ja kellohelmoja. Ja tietenkin ilmassa leijailevia kissankarvoja, koiran kuolaa mekolla ja paljon herkkupaloja, joilla motivoida kissat ja koirat olemaan hetki paikoillaan. 


Ja juuri kun on kaikki kohdallaan ja olen painamassa kameran laukaisinta - pakenee kissa sohvan alle. Ehkä haasteellisin mutta myös antoisin kuvaushomma ikinä! Mutta en voi kuin ihailla Rekku Rescuen porukkaa siitä valtavasta työstä, jonka he tekevät eläinten hyväksi. Kuinka paljon aikaa ja vaivaa he laittavat auttaakseen kodittomia tai huonoissa oloissa olevia eläimiä. Toivottavasti Pinup-kalenterin avulla he saavat lisää varoja ja näkyvyyttä tärkeälle työlleen. Oli ilo olla apuna näille ihanille ihmisille ja oih, niin suloisille koirille ja kissoille!




Vieraskynäilijänä 
Tiuku Pennola
tiukupennola@hotmail.com 

1 kommentti:

  1. Ai Tiuku oli kuvaamassa! Kalenterista tulee varmasti huippu hieno! Ehkä me päästään ensi vuonna mukaan! 😊

    VastaaPoista