perjantai 22. elokuuta 2014

"Viisikko" osa kaksi

Wii ja Xbox
Alkuhässäkän ja hoitojen jälkeen ajattelin, että nyt päästään nauttimaan ihanasta pentuajasta ja leikittämään suloisia karvapalleroita. Ihan ei mennyt taas niin kuin suunnitelmissa, kun pentujen ripuli paheni ja sitä mukaa painot lähtivät laskuun. Pennuissa näytti kiertävän jonkinlainen vatsapöpö: yksitellen ne oksensivat kerran pari ja romahtivat kunnoltaan huolestuttavasti. Tehotoimet oli otettava käyttöön.

Pentuja nesteytettiin nahan alle, koska ripuli kuivatti tehokkaasti niiden pieniä elimistöjä. Nesteytys on homma, jota ihan jokaisessa kotihoitopaikassa ei tarvitse osata eikä pystyä suorittamaan. Tähän hommaan saa aina yhdistykseltä apuja, jos kissanpennut tarvitsevat tehohoitoa. Tärkeintä on ilmoittaa kunnon huononemisesta heti, koska pienet pennut eivät kauan selviä ja luonnossa ne olisivat jo menehtyneet.


Ja ihan kuin tässä ei olisi yhdelle pentueelle ollut jo ihan riittävästi rasitetta, yksi pennuista sai pahan allergisen reaktion eikä vieläkään ole tarkkaa tietoa, mistä tämä tuli. Suurin epäily on, että hoitohuoneeseen oli päässyt amppari, pistänyt pentua ja joutunut sitten itse sisarusten uhriksi. Ensin pennun toinen silmä turposi hyvin nopeaan tahtiin, kymmenen minuutin jälkeen alkoi turvota koko poski eikä montakaan minuuttia mennyt, kun koko naama oli turvoksissa. Pikainen puhelu eläinsairaalaan ja yhteistyöeläinlääkärillemme ja ohjeeksi kyytabletin murunen - sitten ei auttanut kuin toivoa parasta!
Vita ja pelottava allerginen reaktio

Pentu alkoi toipua; voimia tämä kohtaus vei mutta siitä selvittiin onneksi. Seuraavana päivänä tyttönen oli jo täysin kunnossa. Kotihoitajana toimimisessa maaseudulla, jossa ei ole lähellä eläinlääkäreitä saatika eläinsairaalaa, on omat riskinsä aina hätätapauksissa. Ihan samoin on hoitopaikan omien kissojen kohdalla: jos hätä tulee, paljoakaan ei ole tehtävissä, jos oma osaaminen ei riitä.

Pentuja nesteytettiin, ruiskuruokittiin, lääkittiin. Tämä on kova homma ja melkein kokopäivätyötä, joten kotihoitajan oma elämäntilanne vaikuttaa myös hoidokkeihin, joita hoitajalle annetaan. Minä olen toistaiseksi kotona, joten pennuille oli hyvin aikaa ja sitä ne sitten tarvitsivatkin, kun kunto romahti. Tätä vastaan taisteltiin eivätkä olot tuntuneet kohenevan, joten pennut päätettiin siirtää pääkaupunkiseudulle toiseen osaavaan kotihoitopaikkaan lähemmäs yhteistyöeläinlääkäriä.

Pennut olivat luonani hyvin lyhyen ajan, mutta aina niihin ehtii kiintyä ja haikeus valtasi mielen pentujen siirtyessä toiseen paikkaan. Nimet ehtivät kuitenkin jo muotoutua: iso valkoinen poika sai nimekseen Gameboy, toisen pojan ADHD-lempinimi vaihtui Pleikkariksi, kolmas poika on nyt Xbox [äkspoks], koska kaikkeen tämän suusta vastaus oli murinaa ja pikkumies oli Äksypoksu työnimeltään. Pieni musta tyttö on Vita ja kehrääväinen värikäs tyttö Wii.
Xbox, Vita, Pleikkari ja Gameboy

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti