keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Tarhareisu Pärnuun 25.4.2015


Edellisestä Pärnun tarhan vierailustani oli päässyt kulumaan perheenlisäyksen takia jo pidempi aika. Veimme tarhalle koirien märkäruokaa sekä tuliaisherkuksi possunkorvia. Useampi tarhan pitkäaikaisasukki oli saanut vihdoinkin sen ikioman kodin ja tarhalla oli jäljellä tutuista kodittomista koirista enää Lii-muori. Reissu oli erittäin positiivinen kaikin puolin. Tarhalla oli siistiä ja toiminta vaikuttaa hyvin organisoidulta. Tarhalle kaivattaisiin lisää loukkuja, sillä hyviä, toimivia loukkuja on ainoastaan viisi. Niiden lisäksi tarhalla on muutama huonompi loukku, jotka toimivat huonosti. Rekut auttavat tässä kohtaa lahjoittamalla tarhalle neljä loukkua.

Aiemmin kunnostamamme kissaparakin huoneen toinen pääty oli myös muutettu "kissa-aitaukseksi", aiemmin tilassa oli kissoja häkeissä karanteenissa. Kissoja oli mukavan vähän ja tunnelma kissahuoneissa oli tämän takia aiempaa rauhallisempi. Tilaan on saatu ilmalämpöpumppu. Ruokaa oli paljon sekä kissoilla että koirilla.

  Kuvassa Rookie (linkki)

Popi

Lenkkeilytimme koiria ja oli mahtavaa huomata muutos, joka koirien stressitasossa on tapahtunut. Tarhalla käy nuoria vapaaehtoisia tyttöjä säännöllisesti ulkoiluttamassa sekä kouluttamassa koiria ja  juoksuaitaus on aktiivisesti käytössä. Jokaisella vapaaehtoisella on oma vastuukoira, joista myös kertovat kotiehdokkaille mahdollisimman kattavasti. Vapaaehtoisista Hanna-Mai pitää kerran viikossa tarhalla koirakoulua. Tarhalla on hyvin alipainoinen koira, jolle yhdistys toimittaa erikoisruokaa sekä toipilasruokaa myös kolmelle pentukoiralle.




Mielestäni Pärnun tarhan tilanne on parantunut valtavasti ja avun tarve on vähentynyt suuresti. Kotien etsimisessä apua kaivataan lähinnä keski- ikäisille ja vanhemmille koirille, pennut ja nuoret aikuiset saavat melko mukavasti koteja nykyään Virosta.


Uusi parakkirakennus odottaa varoja, jotta sen remontti saataisiin etenemään. Sisätiloja ei ole remontoitu vielä lainkaan. Suurin kuluerä tulee olemaan viemäröinti sekä pestävät, kunnolliset pintamateriaalit. Rekku Rescue haluaa auttaa Pärnun tarhaa uuden parakin rakennuskuluissa. Voit auttaa meitä lahjoittamalla tilille FI09 5780 3820 0828 72, saaja Rekku Rescue ry, viite: 5254.

Rekku Rescue ry:lle on myönnetty keräyslupa POL-2014-10502 ajalle 1.1.2015-31.12.2016 koko maahan Ahvenanmaata lukuun ottamatta.


Tallinnan tarhalta kyydissämme kotiin matkasi Bern sekä hoitokotiin Kusti-koira.
Kotia etsimään sivuille tulee 6 vuotias ihastuttava narttukoira Popi.

2 kommenttia:

  1. Hei! Olipa ihana lukea Rekkujen toiminnasta ja kehityksestä. Otin itse koiran Rekku Rescuen kautta tasan kolme vuotta sitten ja tämä aika on ollut elämäni parasta. Donna (Rekkujen sivuilla Donna-koira Valgasta) on mahtava ja ihana koirayksilö kaikkine ominaisuuksineen. Kiitos Rekuille työstänne ja siitä, että olen löytänyt kauttanne ihanan lemmikin.

    Kirjoitin blogiini Donnan ja minun yhteiselosta, teksti löytyy täältä: https://ireachforthestars.wordpress.com/2015/05/18/kolme-vuotta-koiraelamaa/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi ollut hauska lukea Donnan kuulumisia, mutta jostain syystä blogi ei avaudu. :/

      Poista