Pikkuneiti B tuli taloon

Se oli normaali keskiviikko töissä. Puhelinpalaveri alkamassa ja muut osallistujat myöhässä. Palaverin alkua odotellessa surffasin netissä Rekkujen sivuilla. En ole koskaan ennen uskonut kohtaloon tai sen oikean kohdalleosumiseen, varsinkaan koirassa. Mutta siinä se oli, Pikkuneiti B:n ilmoitus. Palaveri alkoi, tosin ilman minua. Olin silloin soittamassa Bellan varaajalle Heidille, että tämä neiti meille. Onneksi en jäänyt odottamaan palaverin loppuun, kuten arvata saattaa, ihastuttavasta pienestä terrieristä oli tullut heti jälkeeni muitakin kyselyjä.

Meidän tiimin tassuluku tulisi kasvamaan neljällä parin viikon päästä. Tarkemmin ottaen 17.11.2012. Tuolta Tallinnan reissulta mukana kotiin tuli pieni 6 kuukautta vanha terrierityttö, joka oli hylätty tarhan porttiin kiinni sidottuna yön pimeydessä. Pari kuukautta kului ihan kotikoirana olemisen perusasioita ja sisäsiisteyttä opetellen eikä kulttuurien yhteentörmäyksiltä voitu välttyä. Esimerkiksi tarhalla Bellalle oli opetettu, että sanomalehti on hyvä nukkumapaikka. Kotona ne olivat pissa-alustana. Pienellä koiralla oli kauhea työ siirtää hesarit lattialta pois etteivät ne vaan likaantuisi kun tekee lätäkön parketille (koirahan ei tee tarpeita sänkyynsä). Pikkuneiti oppi tärkeimmät tavat hyvin äkkiä (tai mami tajusi reaaliteetit): sievä kukallinen koiransänky oli turha hankinta, pikkukoirat nukkuvat oikeassa sängyssä ja niin edespäin. Vaikka meillä saa vetää sikeitä punkassa pikku sorkat ojossa, on talossa kyllä olemassa niitä sääntöjäkin, joita noudatetaan.

Kun Bella oli ollut meillä nelisen kuukautta alkoi ylikiltin koiran luonteen alta löytyä sitä pikku terrieriä (tai pikemmin pörrieriä, pörinä-ärinän määrästä päätellen ). Ilmeisesti Bellan selviytyismiskeino tarhalla oli ollut hirveän kiltti käytös ts. kaikki pitivät hänestä. Nyt neiti oli kotiutunut meille jo niin hyvin, että omat mielipiteet alkoivat löytyä. Hyvä niin. Myöhemmin reilun vuoden ikäisen wanna-be-boss -pörrierin kanssa käytiin muutamalla yksityistunnilla koirakoulussa miettimässä, miten yhdessäelo sujuisi parhaiten. Loppu hyvin, kaikki hyvin, mahdumme yhä samaan 120 cm leveään sänkyyn.

Bella on ollut aina kovin sosiaallinen pikkuneiti, joka viihtyy ihmisten seurassa. Ja Rekkujen  tapahtumissahan rapsuttajija riittää! Bella aloitti edustamisen noin puolitoista vuotiaana ja samalla mami antoi pikkusormen rekkuilulle. Muutamassa vuodessa rekkuilu on kyllä vienyt mamin kokonaan mukanaan tapahtumista edustamiseen, logistiikan hoitamisesta aina kissojen  loukuttamiseen. Sen verran vannoutunut koiraihminen kuitenkin olen, ettei kissaa vielä ole meille tullut. Mutta never say never.

Pikkuneidin kanssa olemme aina aktiivisesti harrastaneet ja menneet muutenkin sinne minne kuono osoittaa. Tokoa, agilityä ja ties vaikka mitä on harrastettu. Viime kesänä heräsi itselläni innostus Etsijäkoiraliiton toimintaa kohtaan. Rekku Rescue tekee paljon yhteistyötä Etsijäkoiraliiton kanssa. Etsijäkoiranhan voi pyytää avuksi jos lemmikki katoaa ja varsinkin rescue-taustaisilla eläimillä katoamisen riski on suurempi. Yhteistyöllä pyritään ennaltaehkäisemään katoamistapauksia.  Lisätietoja ja hyviä neuvoja löytyy osoitteesta www.etsijakoiraliitto.fi. Meidän tiimi on nyt alkeiskurssilla opettelemassa, miten tulla etsijäkoirakoksi. Jos hyvin menee olemme muutaman vuoden päästä etsimässä kadonneita lemmikkejä ja tekemässä sitä kautta eläinsuojelutyötä.

Nyt ei valitettavasti ehdi pidempää juttua kirjoittelemaan, ulkona voi vielä pelata futista. Eli meidän tiimi lähtee pelaamaan. Oikein hyvää eläintenviikkoa kaikille!

T: Bella & Jenni

Ps. Bellan pitää vielä lähettää erikoisterkut hyvälle kaverilleen Lilla-Hedda -kissalle. Bellan mielestä Hedda on aivan ihana kissa, mutta kun se pitää enemmän villasukista kun futiksen pelaamisesta.