perjantai 11. maaliskuuta 2016

Kun viisi kissaa saapui hoitoon

Olen toiminut Rekku Rescuen kotihoitajana kohta kahden vuoden ajan. Hoitolaisia on tähän mennessä mukaan mahtunut yhteensä parikymmentä.

Pienen hoitolaistauon jälkeen palasin taas toiminnan pariin ja kissoja tulikin koko tauon edestä, nimittäin viisi kappaletta. Niiden omistaja sairastui, joten koko kööri tarvitsi pikaisesti uuden sijoituspaikan.

Viisikko saapui hoitopaikkaan. Ympäristö desinfioidaan höyrypuhdistimen avulla.

Määrä tuntui aluksi hiukan kauhistuttavalta, sillä hoitolaisia on tähän mennessä ollut korkeintaan kaksi aikuista. Kolme pentuakin tuntui melkein lastenleikiltä!

Pertsa, Harmi, Smoky, Susa ja Viivi-Justiina olivat kuitenkin niin kilttejä ja leppoisia, että pelko oli turhaa. Niistä oli huolehdittu hyvin, vaikka matokuurit ja kynsienhoidot tulivatkin aiemmin ulkoilleille kissoille tarpeeseen. Niitä on helppo käsitellä, mikä ei aina ole itsestäänselvyys.

Pertsa ja Harmi

Viivi-Justiina ei juuri pitänyt lajitovereistaan, vaan se majoittautui keittiöön ja sähisi sekä murisi muille. Onneksi suloinen neiti sai kodin melkein saman tien nettisivuille päästyään, jolloin ilmapiiri rauhoittui kaikin puolin. Se pääsi kodin ainoaksi kissaksi nauttimaan vain ihmisten suosiosta.

Viivi-Justiina.
Toisen naaraskissan Susan tarina ei valitettavasti päättynyt yhtä onnellisesti. Sillä oli tasapainohäiriöitä ja se horjahteli eikä pitkä antibioottikuuri auttanut oletettuun välikorvantulehdukseen. Kasvaimen tai muun vakavamman sairauden riskiä pidettiin jo niin todennäköisenä, että tyttö katsottiin parhaaksi päästää juoksentelemaan sateenkaarisillalle. Vaikka muutama hoitolainen on tähän mennessä pitänyt jo lopettaa, on se hoitajallekin aina yhtä kova paikka, kun eläinlääkäri ojentaa tiskin takaa sen tyhjän kuljetuskopan.


Nyt ollaan poikien (Pertsa, Smoky ja Harmi) kanssa nelistään. Edellä mainittua lukuunottamatta kokemus on ollut hauska. Jokaisella kissalla on omat hassut luonteenpiirteensä ja niiden touhuille saa välillä nauraa maha kippurassa, varsinkin näiden velikultien!

Harmi
Suuremman kissamäärän omistamisen kulmakivinä pitäisin itse esimerkiksi sitä, että on varaa sekä kiinnostusta pitää ruokinnan laatu hyvänä. Kuten monet muutkin kissat, nämä oli edellisessä kodissa totutettu kaupan kuiva -ja märkäruokiin, missä ravintoarvot ja lihapitoisuudet eivät ole kovin kummoiset. Kissojen terveyden ja hyvinvoinnin kannalta tämä on tärkeää. Viisi kissaa syö loppujen lopuksi aika paljon! Myös ruuan määrien sääteleminen kissakohtaisesti voi olla haasteellista.

Susa
Lisäksi lauma tarvitsee aktiviteetteja, leluja ja leikittämistä. Vaikka niistä onkin toisilleen seuraa, on omistajalla vastuu pitää sisäkissa aktiivisena erilaisilla virikkeillä, oli kissoja sitten yksi tai viisi.

On myös hyvin tärkeää, että lauma tulee toimeen keskenään. Ylimääräiset jännitteet kissojen välillä saattavat altistaa monenlaisille käytöshäiriöille ja tuovat eläimille turhaa stressiä.

Smoky.
Tilaa on myös oltava melko reilusti tällaiselle laumalle temmellettäväksi sekä tietysti hiekkalaatikoille, joita on hyvä olla useampi. Imuria pitää myös käytellä hieman normaalia useammin. ;) Mikäli nämä asiat ovat kunnossa, useammasta kissasta on taatusti iloa pitkään puolin ja toisin!








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti